Toiminta

Bretonikerhon maastokoulutuspäivät

Kuten aiemmin on tiedotettu, kokoonnumme viikonloppuna 8.-9.10.2011 Kauhajoen Kainastoon treenaamaan ja metsästämään peltomaastoihin edellisvuosien tapaan.

Paikalle voi saapua perjantai-iltana tai lauantaina aamuna. Kuljemme maastoissa pienryhmissä lauantaina ja sunnuntaina. Samalla laskemme Kainaston peltopyykannan. Myös muita koulutusasioita (esim. noutoa ja yleistä tottelevaisuutta) käymme iltasella läpi ja annamme koulutusvinkkejä, mikäli tarvetta ilmenee! Iltaohjelmassa myös leppoisaa yhdessäoloa, saunomista ja makkaranpaistoa.

Mukaan voi myös tulla vasta koiraa harkitsevat, tai esim. pennun kanssa seuraamaan ja oppimaan, vaikkei koiraa maastossa vielä juoksuttaisikaan.

MAJOITUS JA RUOKAILU

Keskuspaikkana toimii Kauhajoen metsästysseuran Honkamaja. Kainaston metsästysseura järjestää majoitukset lähiseudulta niille jotka ilmoittautuvat viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Jos sinulla on käytettävissä häkki koirallesi, ota se mielellään mukaan. Paikalle voi tulla myös asuntovaunulla/-autolla.

Honkamajassa on keittiö ja jääkaappitilaa. Bretonikerho järjestää Honkamajalle kahvia ja teetä maastoon (oma termospullo mukaan!). Kaikki ruokailut on osallistujien järjestettävä itse!! Maastosta palatessaan voi lämpimän aterian käydä syömässä esim. Kauhajoen keskustassa sijaitsevalla ABC-liikenneasemalla, johon on Honkamajalta noin 15 minuutin ajomatka.

KUSTANNUKSET

Kustannukset muodostuvat osallistumismaksusta ja Kainaston metsästysseuran hinnaston mukaisista maastoluvista ja majoituskuluista.

-Osallistumismaksu: 10eur / hlö / vkl tai 15eur / perhe / vkl

-Yöpymiset palveluntarjoajien hinnaston mukaan 15-30eur/yö (pyritään hankkimaan mahdollisimman edulliset majoitukset)
-Asuntovaunu/-autopaikka Honkamajalla 5eur / vrk

Metsästys/koulutuslupa Kainastolle: 30eur / hlö / päivä
Fasaanin pudotusmaksu: 20eur / lintu

Kaikki maksut maksetaan paikan päällä, varaa käteistä mukaan!

OHJELMA (suuntaa antava)

Perjantaina klo 18.00 alkaen saapuminen Honkamajalle kukin oman aikataulunsa mukaan, ilmoitelkaa illalla Karille 040 843 3794 / Riitalle 040 764 9774, jos saapumisenne menee kovin myöhäiseksi, niin osaamme odotella. Illan mittaan tervetulokahvit, majoitustiloihin ohjaus, mahdollisuus saunomiseen ja vapaata illanviettoa.

Lauantaina klo 9.00 Kokoontuminen Honkamajalle, jossa esittäytymiset ja lähdemme pienryhmissä maastoharjoituksiin. Noin klo 17.00 paluu maastosta, halukkaat voivat suunnata ruokailemaan esim. ABC Kauhajoelle. Klo 18.30 takaisin Honkamajalle ja päivän tapahtumien läpi käynti ja analysointi, jotta saamme ammennettua kokemuksistamme mahdollisimman paljon oppia.

Sunnuntaina jälleen klo 9.00 kokoontuminen Honkamajalle ja maastoon lähtö. Iltapäivällä suuntaamme kotimatkalle joustavalla aikataululla.

TIEDUSTELUT JA SITOVAT ILMOITTAUTUMISET

Ilmoittaudu bretonipäiville 2.10.2011 mennessä
Riitta Hurrille: riitta.hurri [at] gmail.com tai puh. 040 764 9774. Ilmoittautumiset mieluiten sähköpostilla. Ota yhteyttä, jos on epäselvyyksiä tai kysyttävää!

Ilmoittautuessasi kerro:
- osallistujien nimet, paikkakunta, puhelinnumero ja sähköpostiosoite
- mille päiville osallistut (pe-la-su) ja tarvitsetko majoituksen
- koiran/koirien nimi, ikä ja otatko koiralle koulutusluvan maastoon (la/su/molemmat). Lisäksi voit kertoa jos on joitain asioita/ongelmia, joihin kaipaat apua.

AJO-OHJEET HONKAMAJALLE

Osoite Hautakankaantie 121, Kauhajoki