Suomen Bretonikerho ry. SBK - CEB Finland

 


TOIMINTA

Suomen bretonikerho ry-Club de l'Epagneul Breton Finland (SBK-CEB) on vuonna 1995 perustettu valtakunnallinen yhdistys. Yhdistyksen säännöt on hyväksytty kerhon puolesta Tampereella 17.6.2000. Kerhon tavoitteena on bretoni-rodun tunnettavuuden lisääminen Suomessa sekä rodun hienojen käyttöominaisuuksien vaaliminen seisovana lintukoirana. Rotu onkin Suomessa jatkuvasti lisännyt suosiotaan metsästäjien joukossa riistaintoisena ja sinnikkäänä metsästyskumppanina. Pienestä koostaan huolimatta (pienin seisojarotu) bretoni soveltuu hyvin mihin tahansa linnustukseen.

SBK-CEB järjestää rodun harrastajille vuosittain Bretonipäiviä, joissa paneudutaan osallistujia kiinnostaviin aiheisiin. Yleensä keskustelun ja harjoitusten aiheena ovat metsästykseen liittyvät tiedot ja taidot. Nämä viikonlopun mittaiset tapaamiset ovatkin jatkuvasti lisänneet suosiotaan. Lue lisää jäsentiedotteista. Bretonipäivien lisäksi jäsenille lähetetään jäsenkirjeitä tarpeen mukaan muutaman kerran vuodessa. Jäsenmäärä kasvaa tasaista vauhtia, ollen tällä hetkellä (huhtik.-01) yli 110 henkeä. Jäsenmaksun suuruus on 10e/vuosi (2007). Jäseneksi liittymisestä enemmän täällä.

Bretonin rotujärjestö on Saksanseisojakerho ry ja ne kuuluvat FCI:n roturyhmään 7, kanakoirat. Bretonien pentuvälitys ja jalostustyö tehdään yhdessä saksanseisojakerhon kanssa. Täältä löydät tietoa pennuista ja jalostuksesta.

 

 

tietoa rodusta tietoa toiminnasta liity jäseneksi valokuvia osta bretonishopista artikkeleita bretoneista yms. linkkejä bretoneista yms. suomeksi in english keskustelupalsta

 



Suomen parasta monimediaa!