Suomen Bretonikerho ry. SBK - CEB Finland

 

JÄSENTIEDOTE 3 / 2005


PUHEENJOHTAJALTA (JS)

Mielihyvällä olen seurannut bretoniharrastajien aktivoitumista rotumme alkuperäiseen käyttötarkoitukseen, metsästykseen. Sitä kautta myös kynnys osallistua kanakoirien käyttökokeisiin on madaltunut. Puskaradio on kertonut entistä useammista vesityösuorituksista ja Junkkarin bretonimäärä oli uusi ennätys. Itsekin lupasin olla paikalla ”Renun” kanssa, mutta valitettavasti metsästystapaturma esti Renun osallistumisen. Koira kuitenkin alkaa olla nyt kunnossa ja vielä me ehditään tänä syksynä kokeisiinkin. En kuitenkaan itse jättänyt viikonloppua väliin, vaan olin paikalla kaikkina kolmena päivänä ja lauantaina vielä kilpailussakin mukana. Onnittelut koko porukalle ja erityisesti menestyneille.

Mukavia uutisia kun on tullut käyttöpuolelta, niin vastapainoksi rotumme terveyspuolella tilanne, tutkimustulosten perusteella, näyttää heikkenevän. Edes ns. terveiden koirien käyttäminen jalostukseen ei tunnu parantavan tilannetta. Millaisia todellisuudessa bretoniemme lonkat ovat? Tätä asiaa on lupautunut tulla selvittämään Kennelliiton eläinlääkäri Annie Liman. Tilaisuus järjestettäneen alkuvuodesta, Kennelliiton vaatimuksesta todennäköisesti eteläisessä Suomessa. Itse suhtaudun toistaiseksi vielä kriittisesti tutkimustuloksiimme, kun vertaan niitä muiden maiden tuloksiin. Kuinka voi olla mahdollista, että tuontikoiristammekin pentueen huonolonkkaisin aina saapuu pohjolaan. Huolestunut kuitenkin olen.

Lokakuun loppupuolella tapaamme toivottavasti Kauhajoella, metsästyspainotteisilla bretonipäivillä. Avuksemme saapuvat kokeneet tuomarit Anita Maljanen ja Mikko Seitamaa. Ollaan koiriemme kanssa maastossa ja pidetään illalla hauskaa. Ilmoittautukaa, myös pohjoisesta, niin täältäkin tullaan joukolla ensi vuonna pohjoisemmassa pidettäville päiville.

JUNKKARI-TAPAHTUMA 24.26.9.2005
Tänä vuonna Junkkariin ilmoittautui ennätykselliset 21 nuorta bretonia ohjaajineen. Kaksi urosta jäi pois ja yksi narttu osallistui vain rakennekatselmukseen, eli osallistujista oli 9 urosta ja 10 narttua. Rakennekatselmuksessa bretonit katsasti Minna Toivakka. Hän arvioi rotuamme seuraavasti. Uroksista erinomaisen saivat Jarlein Quicksilver (Lea Tumelius, Ii), Kesakon Mikki (Jarno Rinne, Valkeala), Ruijanpalon Jerryc (Teppo Sirkiä, Ivalo), Suivakon Xeetu (Marita Lokka ja Markus Välitalo, Sodankylä), Suivakon Xirre (Ulla ja Petri Nikander, Seinäjoki) ja Vincent du jardin D’Euterpe (Sami Granath, Ivalo). Muut urokset arvioitiin seuraavasti: yksi hyvä, yksi tyydyttävä ja yksi puutteellinen. Puutteellisuuden syynä oli liian suuri koko.
Nartuista erinomaisen saivat Suivakon Xena (Mikko Ennevaara, Helsinki), Peppi (Antti Auno, Jaala), Midtvejs Mindye (Mika Mäki, Nurmo) ja Kesakon Minni (Risto Hämäläinen, Oulu). Muiden narttujen arviot olivat: neljä hyvää ja kaksi tyydyttävää.
Katselmuksen kauneimmaksi bretoniksi Minna valitsi Jarlein Quicksilverin (koko katselmuksen 3. kaunein) ja VSP:ksi Suivakon Xenan.
Kaer-kokeeseen sunnuntaina starttasi 18 koiraa. Koemenestystäkin bretonit saivat: Nuo 1:llä palkittiin uros Suivakon Xirre ja narttu Afrikantähti (Vesa Virkkula, Kemijärvi) ja Nuo 3:n saivat nartut Peppi ja Ruijanpalon Janef (Kari Halonen, Haukipudas). Loppukilpailussa bretonit eivät enää päässeet viiden parhaan koiran joukkoon. Lämpimät onnittelut palkituille erinomaisesta menestyksestä. Useamman ohjaajan mieleen tuntui jääneen kaihertamaan ajatus kokeisiin osallistuminen jatkossakin. Odotettavissa on siis lisää mainetta ja kunniaa!

KOEMENESTYSTÄ ALKUSYKSYSTÄ
Tietooni on tullut ainakin seuraavat koetulokset: Uros Kesakon Mikki on saavuttanut Kotkan pelto-kokeessa nuo 1-palkinnon. Myös uros Jarlein Milou saavutti Taivalkosken metsäkokeessa avo2- palkinnon omistajansa ja ohjaajansa Pasi Pesosen kanssa. Jyrki Simola puolestaan luotsasi uroksensa Decorum Faraon alias ”Vinski” avo 2- palkinnolle Laihian peltokokeessa. Jyrki ja Vinski osallistuivat myös Nokkalan Ralli-kilpailuun saavuttaen siellä Avo2:n ja toisen sijan. Virkkulan Vesa on ehtinyt narttunsa Afrikantähden kanssa saavuttamaan Norjassa Saltfjälletissä 1. UK- palkinnon (Nuo1) elokuun lopussa.
Jo maaliskuussa kävivät ivalolainen Teppo Sirkiä ja uroksensa Ruijanpalon Jerryc pokkaamassa Nuo2- palkinnon Muotkan kokeessa.
Onnittelut kaikille menestyneille ja onnenpotku tuleviin kokeisiin osallistuville.

SYKSYN BRETONIPÄIVÄT KAUHAJOEN KAINASTOLLA 22.–23.10. Kaikki bretoniharrastajat, rodusta ja/tai kanakoiraharrastuksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita Kauhajoen Kainaston lakeuksilla järjestettäville bretonipäiville 22.–23.10.2005. Majoitus on vapaa-ajankeskus Parrassa, Teuvalla (www.parra.fi) (matkaa maastoihin n.20km). Molempina päivinä:
* Kaikilla osallistujilla on mahdollisuus koiran koulutukseen ja metsästykseen fasaani- ja peltopyyrikkaissa maastoissa koiran tai koiranomistajan tasosta riippumatta.
* Koiraton osallistuja voi aktiivisesti seurata niin aloittelevien kuin kokeneidenkin koirien työskentelyä koulutusniksejä omaksuen ja harrastuksen monipuolisuudesta nauttien.
* Koiran ostamista harkitsevilla on erinomainen mahdollisuus tutustua bretoni-rotuun; sen käyttötarkoitukseen, luonteeseen, ulkomuotoon… ja kanakoiraharrastuksen syvimpään olemukseen. Ohjelmassa on myös luvassa metsästyspainotteisia luentoja mm. ”Nuoren koiran kouluttaminen ja koulutusongelmat” (Mikko Seitamaa) sekä ”Bretoni ennen ja nyt” (Anita Maljanen). Sunnuntaina kaikki halukkaat bretonistit koirineen voivat ottaa mittaa toisistaan jännittävässä Bretonien Mestaruuskilpailussa, joka on epävirallinen. Kilpailun tuomaroi Anita Maljanen. Oman jännitysmomenttinsa kilpailuun tuo tuomarin etuoikeus arvostelussaan painottaa omia näkemyksiään ja sääntöjään. Jos kilpailuun osallistuminen ei ole ajankohtaista, niin aika kuluu rattoisasti pienryhmissä koirankoulutuksen ja/tai metsästyksen merkeissä, kuten lauantainakin.
Hinnat:
Mökkimajoitus: 25 € / hlö / viikonloppu, omat liinavaatteet
Asuntovaunu: 22 € / vaunu / viikonloppu + 9 € / sähkö
Ruokailut + ohjelma: 25 € / hlö /viikonloppu (SBK:n jäsen) 35 € / hlö / viikonloppu (ei jäsen) (Saunajuomat ja makkarat eivät sisälly hintaan :) )
Pelkkä osallistuminen: 15 € / viikonloppu
Metsästys/koulutuslupa: 10 € / päivä
Fasaanin pudotus: 10 € / lintu
Lisätietoja ja ilmoittautumiset 12.10.2005 mennessä: Mika Mäki puh. 050-552 0406 e-mail. mikamaki@netikka.fi. Osallistujille lähetetään tarkempi ohjelma ja ajo-ohjeet.

SUOMEN BRETONIKERHON YLIMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.10.2005
Kerhon hallitus päätti kokouksessaan kutsua ylimääräisen vuosikokouksen koolle bretonipäivien yhteydessä 22.10.2005. Kokous alkaa Teuvalla Vapaa-ajankeskus Parrassa klo. 19.00. Esityslistalla on hallituksen sääntömuutosehdotus: Hallituksen jäsenen toimikausi on kolme vuotta. Joka vuosi erovuorossa on kaksi hallituksen jäsentä.

BRETONEIDEN KANSAINVÄLISET MESTARUUSKILPAILUT
Bretoneiden kansainväliset mestaruuskilpailut järjestetään vuonna 2006 Espanjassa, Sevillan maakunnassa 13.–15.2. Järjestävä taho pyytää ilmoittautumisia 31.10.2005 mennessä, jonka jälkeen osallistujille lähetetään tarkempaa informaatiota. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Anuun 29.10.mennessä.

SÄHKÖPOSTIOSOITTEISTA
Jäsenkirjeet lähetetään, mikäli mahdollista, sähköpostitse. Sähköpostin käyttö nopeuttaa kirjeiden lähettämistä ja pienentää kustannuksia jolloin kerho pystyy lähettämään useamman jäsenkirjeen. Mikäli sait kirjeesi paperisena ja sinulla kuitenkin on käytössäsi sähköpostiosoite johon kirjeen voisi lähettää, ole hyvä ja lähetä osoitteesi Anulle.

NETTISIVUISTA
Kerhon nettisivuille ovat tervetulleita valokuvien lisäksi myös erilaiset jutut ja tarinat sattumuksista koirien kanssa. Mikäli käytössäsi ei ole sähköpostia, voi kuvia ja juttuja lähettää Hanna-Marille osoitteeseen Hanna-Mari Sillanpää, Kansankatu 9 C, 05900 HYVINKÄÄ.


tietoa rodusta tietoa toiminnasta liity jäseneksi valokuvia osta bretonishopista artikkeleita bretoneista yms. linkkejä bretoneista yms. Bretonikerhon keskustelupalsta Pentuvälitys (Saksanseisojakerho) suomeksi in english

 



Suomen parasta monimediaa!