Suomen Bretonikerho ry. SBK - CEB Finland

 

JÄSENTIEDOTE 2 / 2004


TERVEHDYS BRETONIKERHOSTA (AA)
Kesä tulee vääjäämättä, vaikka säätila ainakin täällä etelässä yrittääkin hämätä viileydellään. Jäät ovat kuitenkin sulaneet ja mahdollistaneet vedestä noudon harjoittelun syksyä varten. Nyt jokainen testaamaan koiransa kyvyt vedestä noudossa. Jos puutteita on havaittavissa, ei muuta kuin harjoittelemaan kunnes kaikki sujuu moitteetta. Maalta noutohan jo sujuukin, vai mitä? Muistakaa myös käyttää koiranne ajoissa vesityökokeessa. Tuloksen puuttuminen ei estä Kaer-kokeessa käyntiä, mutta estää ykkösen saamisen. Kokeethan eivät toki ole itseisarvo, mutta miksei hyvällä koiralla kävisi kokeessakin?
Hallayöt koettelivat tänä keväänä lintujen pesintää, mikäli loppukevään lämpöaalto sai linnut ajoissa munintapuuhiin. Nyt ei auta kuin odottaa ja katsoa löytyykö poikasia ollenkaan ja minkä kokoisia. Syksyä odotellessa hieman kerhoasiaa ja hyvää kesälomaa kaikille!

BRETONIPÄIVÄT JA VUOSIKOKOUS HAUKIPUTAALLA 28.-29.2.2004
Bretonipäivät saivat tällä kertaa suuren suosion yli 40 osallistujan joukolla. Jukka Rohkimainen ja Matti Päivärinta olivat luennoimassa kanakoiran koulutuksen perusteista ja lainalaisuuksista. Testasimme oppimaamme myös käytännön harjoitusten avulla ja tulos oli lupaava.
Vuosikokous pidettiin lauantaina 28.2. Henkilövalinnoissa puhalsivat muutoksen tuulet: Puheenjohtajaksi valittiin Anu Auno Jaalasta, varapuheenjohtajana jatkaa Jouko ’Musti’ Mustalampi Jyväskylän mlk:sta, mutta sihteeriksi vaihtui Jenni Miettinen Pelkosenniemeltä. Hän hoitaa myös jäsensihteerin tehtävät. Rahastonhoitajaksi valittiin Kaija Lehtinen Saarijärveltä. Hallituksessa jatkaa Markku Pykäläinen Lievestuoreelta. Hän hoitaa nettisivujen ylläpidon. Uutena jäsenenä mukaan valittiin Jouni Leino Raisiosta. Kiitos vielä Reijolle, Vuokolle ja Mikalle tekemästänne työstä kerhon hyväksi.
Toimintasuunnitelmassa hyväksyttiin tälle vuodelle mm. kahdet bretonipäivät ja yhdet jalostuspäivät. Yhteensattumien ja kesän kiireiden vuoksi jalostuspäivät siirtynevät syksyyn jahtikauden jälkeen. Jalostuspäivistä voi tiedustella enemmän bretoneiden jalostusneuvojalta Taru Kokkoselta.

SSK:n VUOSIKOKOUS HÄMEENLINNA 3.4.
Saksanseisojakerhon vuosikokouksessa tehtiin historiaa, kun ensimmäinen bretoni Suomessa saavutti käyttöjalostuspalkinnon. Karhun Juhan omistama narttu Odinvejs Catja saavutti pronssisen käyttöjalostuspalkinnon pistemäärällä 23. Lämpimät onnittelut Juhalle ja Catjalle!
Kasvattajalle, jonka kasvatteja on eniten palkittu nuorten luokassa jaettavan Bretonitaulun sai tällä kertaa Heikki Lehtonen Jyväskylän mlk:sta. Onnea myös Heikille! Saksanseisojakerhon valitsemana bretoneiden pentuvälittäjänä on Taru Kokkonen Juukasta. Hänet tavoittaa numerosta 041-5701255.

SSK:N ERIKOISNÄYTTELY ROVANIEMELLÄ
Saksanseisojakerhon erikoisnäyttely järjestettiin tänä vuonna Rovaniemellä Pohtimolammella 19.6. Näyttelyyn osallistui kaikkiaan 17 bretonia, 6 urosta ja 11 narttua. Pentuja osallistuneista oli kolme, joista tuomarina toiminut norjalainen Björn Stang valitsi ROP pennuksi narttu Majaniemen Geisha Nougat’n, kasvattaja ja omistaja Katja Blomberg Kiuruvedeltä. Uroksissa parhaaksi valikoitui jälleen Seppäsen Auliksen konkari Pablo du Sulon, kasvattaja Julien Le Roux, Ranska. Muita erinomaisen saaneita uroksia olivat ivalolaisen Sami Lapin Anar, kasv. Jari Luukkonen (pu 2, sert) ja kuusamolaisen Matti Pätsin oma kasvatti Zorro (pu 3). Nartuissa paras oli Jarlein Ochilla (Sert.), om. Suvi ja Eero Huitsi Jäälistä, kasv. Leila Aho. Erinomaisen sai myös muoniolainen Rowanberrie’s Enya (pn 3, varasert) om. Eila Kautto ja Aarne Jäntti, kasv. Tarja Kolvanki sekä Majaniemen Lady’s Esberanz (pn 2), om. ja kasv. Katja ja Teuvo Blomberg Kiuruvedeltä. Rotunsa parhaaksi valittiin Pablo ja VSP oli Ochilla.

SYKSYN BRETONIPÄIVÄT TO-PE 16.-17.9.
Syksyn bretonipäivät järjestetään jälleen Junkkaritapahtuman alla Pohjanmaalla, todennäköisimmin Seinäjoen- Lapuan suunnalla. Aiheesta tiedotetaan tarkemmin Elokuun Saksanseisojalehdessä sekä kerhon nettisivuilla. Tiedustella voi myös Anulta (yhteystiedot yllä). Ohjelmassa tulee olemaan maastoharjoittelua pienryhmissä ja perjantaina 17.9. Bretonimestaruuskilpailu, joka on siis kerhon jäsenille tarkoitettu ei niin vakavahenkinen kisa. Lisäksi järjestämme noutoharjoittelua toiveiden mukaan sekä maalta että vedestä. Myös jälkityön harjoittelu on mahdollista.

JUNKKARI-VIIKONLOPPU -04 LAPUALLA
Junkkaritapahtuma järjestetään perinteiseen tapaan Lapualla 18.-20.9.-04. Keskuspaikkana on Wanha Karhumäki, jossa järjestetään ulkomuotokatselmus lauantaina, suoritetaan tuomareiden arvonta ryhmille ja kokoonnutaan sunnuntaiaamuna maastoihin lähtöä varten sekä kokeen jälkeiseen kritiikkiin. Maanantaina on Junkkarin loppukilpailu, johon valitaan edellisen päivän koetulosten perusteella 8-12 parasta koiraa. Osallistumisoikeus Junkkariin on edellisenä vuonna syntyneillä mannermaisilla kanakoirilla. Jos siis omistat vuonna 2003 syntyneen bretonin, tervetuloa mukaan Junkkariin! Lisätietoja tapahtumasta Esko Kiviniemi p.06-4332227 tai Saksanseisojalehti 2/04. Majoitusvaraukset suoraan Wanha Karhumäki p.06-4377757, karhumaki@wanhakarhumaki.net.

KOERINTAMALTA (JM)
Uusi koekausi on jo alkanut vesityökokeiden muodossa, mutta vielä muutamia uutisia syksyn ja talven kokeista. Suurimmasta uutisesta vastasi Vesa Virkkula koiransa Tråsletten’s Aabiten kanssa, sillä Bittelle on talven aikana myönnetty peräti kolmen maan käyttövalion arvo! Elokuussa tuloksena oli Norjan kokeissa 1VK/CACIT, syyskuussa Ruotsissa 1EKL ja marraskuussa VOI1 Merikaarrossa. Näillä tuloksilla Bittelle siis myönnettiin Ruotsin, Suomen ja Norjan käyttövalion arvot (S&FIN&N KVA). Kevään Bitte on viettänyt ensimmäisiä pentujaan hoitaen, mutta syksyllä koira nähtäneen ainakin Riistakoira 2004 –titteliä metsästämässä Muotkalla. Bretonikerho onnittelee Vesaa ja Bitteä historiallisista saavutuksista, toivottavasti kuulemme lisää yhtä hienoja uutisia jatkossakin!!! Talven kokeissa ei palkittu kuin yksi bretoni. Muotkan talvikokeessa Juhani Keräsen omistama Nette saavutti molempina koepäivinä NUO3-tuloksen.
Nyt vain kaikki vesitöitä harjoittelemaan ja koiran kuntoa kasvattamaan syksyn koitoksia varten! Toivottavaa on, että mahdollisimman moni käyttäisi koiraansa kokeissa, jotta saisimme enemmän tietoa koirien ominaisuuksista jalostustyön helpottamiseksi. Periaatteenahan on, että koiralla tulisi olla tulos KAER-kokeista ennen jalostuskäyttöä.


Puheenjohtaja
Anu Auno (AA)
Petäjätie 5
47710 JAALA
041-5449898
kesakon@hotmail.com
Sihteeri ja jäsensihteeri
Jenni Miettinen (JM)
Pyhäntie 1231 h 16
98530 PYHÄTUNTURI
0400-437941
jenni_miettinen@luukku.com
Rahastonhoitaja
Kaija Lehtinen (KL)
Kannonkoskentie 338
43100 SAARIJÄRVI
040-7271402
rh@sbk-ceb.net

tietoa rodusta tietoa toiminnasta liity jäseneksi valokuvia osta bretonishopista artikkeleita bretoneista yms. linkkejä bretoneista yms. Bretonikerhon keskustelupalsta Pentuvälitys (Saksanseisojakerho) suomeksi in english

 



Suomen parasta monimediaa!