Bretoniväki kokoontui jälleen jo perinteeksi muodostuneille bretonipäiville, tällä kertaa Kuhmoon metsähallituksen Tarikkalan kämpälle. Ajankohta 18.-20.8. ei ollut paras mahdollinen sorsastuksen aloituksen sattuessa samalle viikonlopulle, mutta siitä huolimatta paikalla oli parhaimmillaan yli 20 harrastajaa, ja koiriakin 16+ yksi lkss ja pointteri. Paikka oli komean korpimaiseman ympäröimä ja lintujakin oli riittävästi, sää vain olisi voinut olla hieman aurinkoisempi.

Perjantaina ajelimme paikalle omaan tahtiimme. Allekirjoittanut jo pimeän tultua, ajon nimittäin harhaan. Perille päästyäni kuulin, että kaikki muutkin olivat uskollisesti suorittaneet saman harharetken, niin päätin olla asiasta enempiä manailematta. Saunassa viimeistään loputkin stressin aiheet hävisivät ja bretonipäivät saivat arvoisensa alun.

Lauantaina saimme joukkoomme vielä muutaman harrastajan ja koiran lisää. Aamupäivän muut käyttivät haku- ja seisontakuvioiden hiomiseen alaikäisten ja raskautettujen jäädessä majalle seurustelemaan. Metsään lähti yhteensä 10 koiraa kahdessa ryhmässä, suurin osa nuoria. Nuorista koirista oli nähtävissä, ettei riistalle heräämistä ollut vielä tapahtunut, mutta suunta oli silti kaikilla hyvä. Kukaan ei välittänyt jäädä kiillottelemaan ohjaajansa saappaita, eikä toisaalta myöskään häipynyt horisonttiin. Vanhemmat koirat toki osasivat hommansa niin kuin kokeneen koiran kuuluukin. Sateinen sääkö lienee ollut syynä vai muu häiriö, linnut kuitenkin olivat puussa ja seisonnat siten tiukassa.

Iltapäivällä teimme noutoharjoituksia maalta ja vedestä. Ilahduttavaa oli, että jokainen koira, jolle nouto oli opetettu, myöskin nouti linnut aikailematta, kukaan ei tehnyt paukkunoutoa ja linnut tulivat ehjänä perille. Kynimistä ei laskettu. Bretonipäivien konkareilta kuulimme kuinka suurin harppauksin rotu on maassamme mennyt eteenpäin. Jalostustyön tulokset näkyvät aina vain parempina ja parempina koirina.

Vesityöharjoituksissa liki kaikki koirat olisivat saaneet täydet pisteet, mikäli pisteitä olisi jaettu. Kummasti se vain vieressä kyttäävä lajitoveri parantaa otetta ja saa koiran yrittämään parastaan.

Alkuillasta käytimme aikaa vielä keskusteluun koiramaisista aiheista, lähinnä metsästyskoulutuksesta. Taru oli lisäksi koonnut jokaiselle rautaisannoksen (lue kiloittain monisteita) aiheista Jalostus, Pennun koulutus seisojaksi, KAER-kokeet. Jokainen voi siis ottaa informaatiota vastaan juuri niin paljon kuin vain pystyi sulattelemaan. Ensimmäistä seisojaansa kouluttavat kiittelivätkin päivän annista, hukkaan ei opetukset ja vihjeet menneet ja usko omiin kykyihin sai vahvistusta. Eikä se tieto pahaa tee kokeneemmallekaan seisojaihmiselle, tuli todettua. Yhteiset kokoontumiset ovatkin mitä oivallisin tapa uusille harrastajille saada tietoa harrastuksen hienouksista. Ongelmien ratkominenkin on mukavampaa suuressa joukossa, jolloin pidempään harrastaneet voivat antaa vinkkejä aloittelijoille.

Savusauna ja ilta/yönuotio takasivat, ettei päivä päässyt päättymään liian asiapitoisena. Jostakin syystä sitä raskaana ollutta ei vain päästetty uimaan, ei kuulemma ollut kätilöksi halukkaita!! Nuotion loisteessa kuultiin mm.se jo lähes legendaksi muodostunut tarina bretonin ohjaajasta, joka meni vesityökokeeseen pukeutuneena jo valmiiksi uimahousuihin. Muiden osallistujien joukossa hilpeyttä herättänyt pukeutuminen takasi täydellisen suorituksen ja 20 pistettä koiralle!

Sunnuntaiaamupäivä oli varattu epäviralliselle noutokokeelle. Suoritustapana oli hakuruutu, n.50*50 metriä, jonne oli piilotettu kolme lintua. Ohjaaja sai ohjata koiraa hakuruudun yhdeltä sivulta ja aikaa ensimmäisen linnun löytymiselle oli varattu 10 minuuttia. Pisteitä oli mahdollisuus saada viisi/lintu eli 15. Pisteitä vähennettiin mm. pudottamisesta, seisten luovuttamisesta ja linnun puremisesta.

Koirista oli havaittavissa selvästi, missä vaiheessa noudon koulutus oli menossa. Eihän toki koira, joka ei koskaan ollut lintua noutanut, voinut tietää mitä sen piti etsiä. Pikkuisen hölmistyneenä ne katselivat ohjaajaansa, että mitä se nyt oikein meinaa. Kaikista oli kuitenkin havaittavissa iloisuus ja into toteuttaa isännän toive, kun olisi vain tiennyt mikä se on. Vanhemmat ja "kokeneemmat" koirat toki tiesivät heti etsiä lintuja ja toivat ne ohjaajalleen. Parhaiten tästä suoriutui Jouni Leinon ohjaama ja omistama narttu Karhutassun Adamiina, eli Piku, saaden 14 pistettä. Toiseksi tuli Karoliina Aunon ohjaama uros Kauhian Friski Foortti, eli Laku samalla pistemäärällä, mutta huonommalla ajalla. Huomioitavaa on, että ohjaaja oli 7,5 vuotias ja käytti koiran ohjaamiseen kolmea sanaa: nouda, tänne ja irti ja nämä kaikki niin hiljaisella äänellä, ettei taka-alalla tilannetta seurannut äiti kuullut yhtäkään komentoa. Mukava huomata, että neuvo "tee niin kuin minä sanon, eikä niin kuin minä teen" on mennyt niin hyvin perille. Kolmanneksi tuli Heikki Lehtosen narttu Ruijanpalon Fizz eli Siru 12 pisteellä. Se sai ylimääräisiä pisteitä porukan iloisimmasta ja innokkaimmasta suorituksesta.

Erikoisin noutosuoritus nähtiin reilun vuoden ikäisen uroksen tekemänä: Koira lähti noutoon iloisena, löysi linnut suhteellisen nopeasti, otti ne mielellään suuhun ja toi ne yhtä iloisesti ohjaajalleen. Kantaessaan se yritti epätoivoisesti niellä lintua kokonaisena ja tultuaan häntä heiluen isännän luo, se luovutti linnun vasta voimakasta väkivaltaa (korvasta kääntämällä ja nipistämällä) käyttämällä. Siitä huolimatta se toi seuraavan linnun yhtä iloisesti, eikä millään tavalla pelännyt tai kokenut tilannetta epämiellyttäväksi.

Maukkaan aterian ja palkintojen jaon jälkeen poistuimme kotimatkalle täynnä uskoa kanakoirametsästykseen ja odottaen innokkaina seuraavia bretonipäiviä.

Anu