Suomen Bretonikerho ry. SBK - CEB Finland

 

KANAKOIRIEN OMINAISUUKSIEN ARVIOINTI ERIKOISKOKEESSA

Koirakohtaisella arviointilomakkeella on neljä tarkoitusta:
- ensisijaisesti se on perinnöllisten taipumusten ATK-taltioinnissa hyödynnettävä tiedosto 
- toiseksi ylituomarin muistilista koetapahtumista ja koiran toiminnasta
- kolmanneksi muodostaa kritiikin ja koekertomuksen rungon.
- neljänneksi antaa koiran omistajalle/ ohjaajalle välittömän kirjallisen palautteen koesuorituksesta

Osassa arvioitavia asioita ei päästä ominaisuuden mittaukseen, vaan on käytettävä tuomarin mielikuvaa arvosanoilla erinomainen, hyvä, tyydyttävä, välttävä, heikko.

Osa arvioinnista on lähellä puhdasta mittaamista, esim. haun laajuus arvioidaan metreinä. Se kuinka sopivaa haun laajuus on tuomarin mielestä arvostellaan osana haun kokonaisarvosanaa.

Ominaisuuksissa pyritään hakemaan koiran synnynnäisiä, periytyviä taipumuksia. 

Nollaa voi käyttää silloin, kun ominaisuuden heikkous tai puuttuminen johtaa suorituksen hylkäämiseen.

Ellei ylituomarilla ole perusteita arvostella jotakin ominaisuutta on kyseinen kohta arvostelulomakkeessa jätettävä tyhjäksi.
 

HAKU

HAKUAIKA
Hakuaika voidaan merkitä koekertomukseen minuutinkin tarkkuudella. Tilastoihin hakuaika tulee 20 - 30 minuutin porrastuksella.

0 = alle 20 min, 1 = 20-39 min, 2 = 40-59 min, 3 = 60-89 min, 4 = 90-120 min, 5 = yli 120 min 
 

JUOKSUVAUHTI
Arvioidaan koiran juoksuvauhti, vaihteluvälinä tilanne jossa koira juoksee lähes rakenteensa sallimaa äärinopeutta eli kiitolaukkaa ja asteikon alapäässä ei juokse lainkaan
5 Kiitolaukkaa lähes koko ajan 
4 Nopeaa laukkaa
3 Rauhallista laukkaa
2 Hidasta laukkaa, ajoittain ravia
1 Pääasiassa ravia
0 Ei juokse lainkaan
 PÄÄN ASENTO
Arvioidaan koiran vainun käyttöön liittyvä taipumus kantaa päätään sen hakiessa vastatuuleen.
3 Enimmäkseen selkälinjan yläpuolella
2 Enimmäkseen selän tasalla
1 Enimmäkseen selkälinjan alapuolella

TUULEN KÄYTTÖ
Arvioidaan koiran oma-aloitteinen tuulenkäyttö
5 Peilaa oma-aloitteisesti tuulen erinomaisesti
4 Peilaa oma-aloitteisesti tuulta hyvin
3 Peilaa oma-aloitteisesti tuulta tyydyttävästi
2 Peilaa oma-aloitteisesti tuulta välttävästi
1 Peilaa oma-aloitteisesti tuulta heikosti
0 Riittämätön

MAASTON PEITTÄVYYS
Arvioidaan koiran taipumus oma-aloitteisesti hakea maastonpeittävästi
5 Oma-aloitteinen maastonpeittävyys on erinomainen
4 Oma-aloitteinen maastonpeittävyys on hyvä
3 Oma-aloitteinen maastonpeittävyys on tyydyttävä
2 Oma-aloitteinen maastonpeittävyys on välttävä
1 Oma-aloitteinen maastonpeittävyys on heikko
0 Riittämätön

HAUN ETENEVYYS
Arvioidaan hakuluovien tiheys syvyyssuunnassa ja vaikutus maastonpeittävyyteen.
5 Haku etenee liikaa, luovien väliin jää hakemattomia alueita
4 Haku etenee hieman liikaa, luovien väliin jää ajoittain hakemattomia alueita
3 Haku etenee sopivasti, luovit peittävät hakualueen hyvin
2 Haku ei etene aivan riittävästi, koira hakee ajoittain samaa aluetta
1 Haku ei etene riittävästi, koira hakee usein samaa aluetta
0 Haku ei etene hyväksyttävästi

LAAJUUS
Arvioidaan koiran hakukuvion keskimääräinen leveys metreinä (arviointi on tehtävä maapohjaltaan kohtuullisissa olosuhteissa, ei siis esim. kovin pehmeällä suolla tai liejuisella kynnöspellolla) 
5 Haun laajuus on yli 400 metriä
4 Haun laajuus on 200-400 metriä
3 Haun laajuus on 100-200 metriä
2 Haun laajuus on 40-100 metriä
1 Haun laajuus on alle 40 metriä
0 Ei irtoa hyväksyttävään hakuun
 HAKUKUVIO
Arvioidaan koiran taipumus oma-aloitteisesti muodostaa hakukuvio
5 Hakukuvio on säännöllinen
4 Hakukuvio on lähes säännöllinen
3 Hakukuvio on hieman epämääräinen
2 Hakukuvio on epämääräinen
1 Hakukuvio on erittäin epämääräinen
0 Hakukuviota ei ole lainkaan

YHTEISTYÖ
5 Koira tukeutuu aivan liikaa ohjaajaan
4 Koira tukeutuu ohjaajaan
3 Ohjattavuus ja itsenäisyys ovat sopivia
2 Koira on liian itsenäinen, ei tottele ohjausta hyvin
1 Koira on piittaamaton ja/tai ohjaus kovin työlästä
0 Koira karkaa täysin käsistä

PUURTAMINEN
3 Koira palaa yhä uudelleen hajulle eikä haku etene
2 Kuten edellä, mutta haku etenee joten kuten
1 Koira tarkistaa hajut nopeasti haun sujumisen kärsimättä

ARVIO KOIRAN VAINUSTA
5 Erinomainen
4 Hyvä
3 Tyydyttävä
2 Välttävä
1 Heikko
0 Riittämätön

METSÄSTYSHALU
5 Erinomainen
4 Hyvä
3 Tyydyttävä
2 Välttävä
1 Heikko
0 Riittämätön

 RIISTATYÖ/TAPAHTUMA

SEISONTAKYNNYS
Arvioidaan koiran seisontataipumuksen herkkyys. Arviointi voidaan tehdä vaikkei riistatyötä olisikaan esimerkiksi tyhjien seisontojen tai suotuisissa olosuhteissa riistan karkottamisen yhteydessä
5 Seisoo herkästi vanhallekin jäljelle ja muullekin kuin riistalle
4 Seisoo yleensä jo jäljelle, ei oma-aloitteisesti tarkenna riistalle
3 Seisoo yleensä riistalle, ei jäljelle
2 Seisoo läheltä riistalle
1 Seisoo erittäin läheltä riistalle, karkottaa toisinaan
0 Karkottaa suotuisissa olosuhteissa seisomatta riistan

SEISONNAN KIINTEYS
Arvioidaan vain seisonnasta riistalle. Löysäksi tulkitaan seisonta, jossa koira liikehtii vähäisesti. esim kääntelee päätään tai heiluttaa häntäänsä.
2 Seisonta on kiinteä ja jännittynyt
1 Seisonta ei ole täysin kiinteä
0 Koiran pysähtymistä ei voi hyväksyä seisonnaksi riistalle

SEISONNAN KESTO
Arvioidaan kuinka varmasti koira pitää seisontansa kunnes ohjaaja antaa etenemisluvan. Epävarmuutta kuvastaa liukuminen tai se, että ohjaaja joutuu käskemään saadakseen koiransa seisomaan paikalla
2 Seisonta kestää varmasti, kunnes ohjaaja antaa etenemisluvan
1 Seisonnan kestäminen on epävarma
0 Ensin seisottuaan koira karkottaa riistan 

ETENEMINEN
Arvioidaan seisontajännityksen laukeamisen aste ja helppous metsästyksen kannalta
5 Eteneminen on halukas ja täysin vapautunut 
4 Eteneminen on halukas ja melko vapautunut, ei juurikaan tarvitse ohjaajan tukea
3 Eteneminen on hieman jännittynyttä ja varovaista, vaatii ohjaajan tukea 
2 Eteneminen on jännittynyttä ja varovaista, vaatii jatkuvaa ohjaajan tukea 
1 Eteneminen on erittäin jännittynyttä ja varovaista, vaatii jatkuvaa ohjaajan tukea 
0 Koira ei suostu seisonnaltaan etenemään

PAIKALLISTAMINEN
Liittyy seisontakynnykseen, kuvaa kuitenkin hyvin metsästystapahtumaa 
ja koiran toimintaa. Voidaan arvostella myös tilanteessa, jossa koira 
ei etene.
5 Paikallistaa erinomaisesti
4 Paikallistaa hyvin
3 Paikallistaa tyydyttävästi
2 Paikallistaa välttävästi
1 Paikallistaa heikosti
0 Ei paikallista, riista ei tule koiran toimesta karkotettua
 KÄYTTÄYTYMINEN RIISTAN KARKOTTUESSA
Arvioidaan koiran ajamistaipumus linnun karkottumistilanteessa riippumatta siitä seisoiko koira tai ammuttiinko tilanteessa
5 rauhallinen
4 vähäistä levottomuutta
3 levottomuutta tai ajohaluja, pysyy käskystä
2 ryntää, pysähtyy käskystä
1 ryntää, pysähtyy vaivoin kovasti käskettynä
0 Ryntää hillittömästi
 

NOUTO

NOUTOHALUKKUUS
5 erittäin halukas
4 halukas
3 hieman haluton
2 haluton
1 vastenmielinen
0 riittämätön, ei nouda

KANTAMINEN
Kantamisessa arvioidaan nouto-otteen varmuus. Esim ote siivestä tai linnun päästä on epävarma
5 kanto-ote on varma
4 kanto-ote on hieman epävarma
3 kantaa epävarmasti
2 pudottaa
1 pudottelee
0 jättää välille tai ei tuo

PURESKELU
5 ei pure
4 kova ote 
3 puree jonkin verran
2 puree melko paljon
1 puree paljon
0 puree riistan käyttökelvottomaksi

LUOVUTUS
Arvioidaan koiran nouto-otteen aukeaminen luovuttaessa. 
5 luovuttaessa pudottaa
4 luovutusote on löysä
3 luovutus on hyvä
2 luovutus on hieman vaikea
1 luovutus on vaikea
0 ei luovuta ilman että ohjaaja ottaa noutokohteen väkisin
 PAUKKUNOUTOTAIPUMUS
Arvioidaan koiran taipumus lähteä paukusta noutoon
5 rauhallinen
4 vähäistä levottomuutta
3 levottomuutta, pysyy käskystä
2 ryntää, pysähtyy käskystä
1 ryntää, pysähtyy vaivoin kovasti käskettynä
0 Ryntää hillittömästi, paukkunouto
 

TIEDOTTAMINEN

IRTOAMINEN
2 koira irtoaa tidotukseen oma-aloitteisesti
1 koira irtoaa tiedotukseen vihellysmerkillä
0 ei irtoa

IRTOAMISAIKA
Arvioidaan silloin kun voidaan varmasti todeta, eli käytännössä on tiedettävä koiran seisovan
5 irtoamisaika yli kymmenen minuuttia
4 irtoamisaika yli viisi minuuttia
3 irtoamisaika yhdestä viiteen minuuttiin
2 irtoamisaika alle yhden minuutin
1 irtoamisaika on alle 10 sekuntia
0 irtoaa seisomatta 

ILMENTÄMINEN
5 erinomainen
4 hyvä
3 tyydyttävä
2 välttävä
1 heikko
0 riittämätön 

YHTEYDENPITO PALATESSA
5 erinomainen
4 hyvä
3 tyydyttävä
2 välttävä
1 heikko
0 riittämätön

 VESITYÖ

PAUKKUNOUTOTAIPUMUS
Arvioidaan koiran taipumus lähteä paukusta noutoon (käytännössä vain AVO- luokassa)
5 rauhallinen
4 vähäistä levottomuutta
3 levottomuutta, pysyy käskystä
2 ryntää, pysähtyy käskystä
1 ryntää, pysähtyy vaivoin kovasti käskettynä
0 Ryntää hillittömästi, paukkunouto

VETEENMENOHALUKKUUS
5 erinomainen
4 hyvä
3 tyydyttävä
2 välttävä
1 heikko
0 riittämätön, ei mene veteen

OHJATTAVUUS 
Arvioidaan vain, jos koiraa joudutaan ohjaamaan
5 erinomainen
4 hyvä
3 tyydyttävä
2 välttävä
1 heikko
0 riittämätön, ei ohjaudu

KANTAMINEN, PURESKELU JA LUOVUTUS 
arvioidaan kuten noudossa

JÄLKITYÖ

JÄLJEN SEURAAMINEN
Arvioidaan jäljittämistyöskentelyn tarkkuus
5 jälkitarkka
4 lähes jälkitarkka
3 hieman epämääräinen
2 epämääräinen
1 erittäin epämääräinen
0 riittämätön

JÄLJITTÄMISINTO
5 erittäin määrätietoinen ja halukas
4 halukas (selviytyy jäljestä 1:llä yrityksellä)
3 hieman haluton (esim. suorittaa vasta 2:lla yrityksellä)
2 haluton (esim suorittaa vasta 3:lla yrityksellä)
1 erittäin haluton, ei aja loppuun
0 riittämätön, ei lähde jäljelle
 JÄLJITTÄMISTAPA
3 enimmäkseen ilmajälkeen tukeutuva
2 sekä maa- että ilmajälkeen tukeutuva
1 enimmäkseen maajälkeen tukeutuva

KANTAMINEN, PURESKELU JA LUOVUTUS
Arvioidaan kuten noudossa

RIISTAKOSKETUKSET 
RIISTAKOSKETUSTEN LUKUMÄÄRÄ
SEISONTOJA RIISTALLE 
RIISTATÖITÄ
TULOKSETTOMIA SEISONTOJA
TÖRMÄYKSIÄ
VÄLIINJÄTTÖJÄ
KARKOITUKSIA SEISOMATTA
AJANUT LINTUA (KERTAA)
AJANUT JÄNISTÄ (KERTAA)

RIISTA
Merkitään riista, jolla koe on läpiviety. Kohta on erityisen tärkeä VOI 1. palkintoja annettaessa.

PUDOTETTIIN
Jos pudotetaan, merkintä lomakkeeseen. Kohta on erityisen tärkeä annettaessa AVO 2  tai korkeampia palkintoja

LUONNE
Kiinnitetään huomiota metsästyksen tai koekäytön kannalta haitallisen voimakkaasti ilmeneviin luonneongelmiin, kuten paukkuarkuus, vihaisuus koirille tai ihmisille, arkuus, levottomuus. Merkitään vain jos on huomauttamista. Asia on selvennettvä koekertomuksessa.

Heikki Pöllänen / SSK

tietoa rodusta tietoa toiminnasta liity jäseneksi valokuvia osta bretonishopista artikkeleita bretoneista yms. linkkejä bretoneista yms. suomeksi in english keskustelupalsta

 



Suomen parasta monimediaa!