|

|
Junkkari 2005 Lapualla 24.-26.9
Saksanseisojakerhon Junkkari-tapahtuma on lisännyt suosiotaan jo useana vuotena peräkkäin. Osallistujaennätyksiä
on rikottu kymmenen koiran vuosivauhdilla, mutta tänä vuonna rikottiin ensimmäisen kerran 200 koiran raja:
Ilmoittautuneita koiria oli 260! Erityisesti ns. pienrotujen edustajat olivat lähteneet joukolla liikkeelle,
useat rodut tekivät osallistumisennätyksiä. Näin myös Bretonit 21 ilmoitetulla koiralla. Toki myös saksanseisojia
oli ilmoitettu aiempaa enemmän. Lopulta bretoneita oli paikalla katselmuksessa 19 ja maastossa 18. Maastosta
poisjäänyt oli juoksuinen narttu. Muut poisjääneet olivat uroksia, joista ainakin toinen jäi pois
loukkaantumisen vuoksi.
Hurjasta koiramäärästä huolimatta rakennekatselmus sujui jouhevasti. Katselmusta oli tälle vuodelle muutettu
niin, että kaikki koirat arvosteltiin roduittain, siis kaikki bretonit peräkkäin eikä hajallaan pitkin päivää.
Tämä helpottaa tuomarin työtä, kun ei tarvitse joka koiran kohdalla ’kalibroida’ silmää uudelleen. Samalla myös
arvostelu nopeutuu. Katselmus oli myös aikataulutettu eli iltapäivällä arvioitavien koirien tai rotujen ei
tarvinnut olla paikalla heti aamusta. Karhumäessä olikin koko päivän varsin väljää ja autot mahtuivat hyvin parkkiin.
Junkkariin osallistuneista bretoneista oli 9 urosta ja 10 narttua. Rakennekatselmuksessa bretonit katsasti
Minna Toivakka. Näyttelyistä poiketen arvosteluasteikko Junkkarissa on erinomainen, hyvä, tyydyttävä ja
puutteellinen. Minna arvioi rotuamme seuraavasti. Uroksista erinomaisen saivat Jarlein Quicksilver (Lea Tumelius, Ii),
Kesakon Mikki (Jarno Rinne, Valkeala), Ruijanpalon Jerryc (Teppo Sirkiä, Ivalo), Suivakon Xeetu
(Marita Lokka ja Markus Välitalo, Sodankylä), Suivakon Xirre (Ulla ja Petri Nikander, Seinäjoki) ja Vincent du
jardin D’Euterpe (Sami Granath, Ivalo). Muut urokset arvioitiin seuraavasti: Nelson (Timo Berg, Oulu) hyvä,
Kalahari (Jouni Määttä, Imatra) tyydyttävä ja Pluto (Mikko Malin, Kotka) puutteellinen. Puutteellisuuden syynä
oli liian suuri koko.
Nartuista erinomaisen saivat Suivakon Xena (Mikko Ennevaara, Helsinki), Peppi (Antti Auno, Jaala),
Midtvejs Cindye (Mika Mäki, Nurmo) ja Kesakon Minni (Risto Hämäläinen, Turku). Arvion hyvä saivat Piika
(Juha Lähde, Saarenkylä), Suivakon Xerafiina (Tuomo Heikkilä, Kaustinen), Afrikantähti (Vesa Virkkula, Kemijärvi)
ja Deborah de l’Hospitalier (Markku Pykäläinen, Lievestuore). Kaksi narttua, eli Sahara (Timo Perämäki, Oulu)
ja Ruijanpalon Janef (Kari Halonen, Haukipudas) arvioitiin tyydyttäviksi.
Erinomaisen saaneet koirat kilpailivat vielä rodun kauneimman ja katselmuksen kauneimman tittelistä.
Kaunein Bretoni oli uros Jarlein Quicksilver, joka sijoittui muita rotuja vastaan kisatessaan kolmanneksi.
Kaunein Bretoninarttu oli Suivakon Xena.
Kaer-kokeeseen sunnuntaina starttasi 18 koiraa. Suuresta koiramäärästä johtuen ryhmät olivat varsin suuria,
7 tai 8 koiraa joka ryhmässä. Ryhmiä oli kaikkiaan 34. Valitettavasti osa bretoneistakin joutui sellaiseen
maastoon, jossa oli vähän tai ei laisinkaan lintuja, jolloin koirat eivät päässeet näyttämään todellista
osaamistaan. Toivottavasti ohjaajat tuovat koiriensa kyvyt esiin muissa kokeissa. Lintujen puuttumista
yleisempi syy bretoneiden palkitsemattomuuteen taisi kuitenkin olla peräänmeno, eli lisää tottelevaisuuskoulutusta
koirille ja hyvä tulee. Koepäivänä sää oli pilvinen ja ainakin paikoitellen varsin kostea. Varsinaista sadetta ei
kuitenkaan tainnut missään olla. Tuuli oli heikkoa, mutta jonkinmoista ilmanliikettä kuitenkin oli, joten aivan
mahdotonta lintujen löytäminen ei ollut. Koemenestystäkin bretonit kuitenkin saivat: Nuo 1:llä palkittiin uros
Suivakon Xirre ja narttu Afrikantähti ja Nuo 3:n saivat nartut Peppi ja Ruijanpalon Janef. Loppukilpailussa
bretonit eivät enää päässeet viiden parhaan koiran joukkoon. Lämpimät onnittelut palkituille
erinomaisesta menestyksestä.
Junkkariin osallistuneiden koirien kuvat
|
|