Tällä kertaa suuntasimme Pohojanmaalle, tarkemmin Ilmajoen Riistavalliin. Paikka on entinen suojeluskuntatalo, joka nykyään toimii paikallisen metsästysseuran metsästysmajana, päivämäärä oli 9.-11.3.2001

Edelliskerrasta viisastuneena (joku 'kuulemma' kuorsasi?!) monet varasivat jo etukäteen kahden hengen huoneita. Niitä oli onneksi riittävästi, joten kaikki saivat mieleisensä majoituksen. Osallistujia oli tällä kertaa kaikkiaan yli kolmekymmentä ja koiriakin 18 ja Pahis, joten allekirjoittaneen ruuanlaittotaidot joutuivat todelliseen tulikokeeseen! Ilmeisesti minulla on kuitenkin päinvastaisista luuloistani huolimatta piileviä kokin kykyjä. Kukaan ei ainakaan valittanut nälkäänsä! Enkähän minä yksin siellä keittiössä puuhaillut; lämmin kiitos Teijalle, Kaijalle ja Tiinalle avusta! Kiitos myös kaikille saunanlämmittäjille, joita taisikin olla suhteellisen monta.

Kyselin parilta (varmuuden vuoksi vain parilta, ettei tule liikaa hajontaa mielipiteisiin) rouvalta mielipidettä bretonipäivien ohjelmasta. Tulimme yksimielisesti siihen tulokseen, että koska kyseessä on harrastus ja vapaa-aika, teemme kokoontuessamme mitä ehdimme ja viitsimme, mitään kellontarkkaa aikataulua ei ryhdytä laatimaan. Jos siis olet asiasta eri mieltä, ota yhteyttä esimerkiksi minuun (p. 05-385421), niin kehitellään vaihtoehtoja!

Läsnä olleissa koirissa oli mukana vanhoja tuttuja, mutta ilahduttavasti myös uusia tuttavuuksia. Kun kerran oli kysymys koiraharrastukseen hurahtaneista, niin ohjelmakin oli koiramaista. Lauantaina oli varattu kaikille mahdollisuus suksia maastoon ja laittaa koirat etsimään fasaaneja. Linnut olivat kuitenkin muuttaneet talveksi täyden palvelun hotelli Lintulaudalle, joten riistakosketukset jäivät valitettavan vähäisiksi. (Kokin jobin itselleni varanneena perustan kaikki tietoni erittäin luotettaviin huhupuheisiin ja mutu-tietoon.) Kokkosen Taru kuitenkin kertoi ryhmässään nähdyn niin hienoa hakua, että tuskin kykeni veteliltä polviltaan takaisin majapaikkaan :)! Ruokailun jälkeen (lue: täydet vatsat = leppoisa mieli) siirryimme käyttämään päivän viimeiset valoisat hetket noutodemonstraatioihin. Lehtosen Heikki toimi jälleen ampujana ja kertoi jokaisen suorituksen jälkeen mikä siinä oli hyvää ja mikä meni pieleen. Aika usein se 'pieleen' meni ohjaajan piikkiin, tai sitten oli koulutus vielä kesken. Koirissahan ei tietenkään ollut mitään vikaa, kun jokaisella oli se 'Suomen paras bretoni' mukanaan! Sitä paitsi jos noutolintu on niin surkea esitys, ettei sen kelpaa muuhun kuin kusitolpaksi, niin onko se koiran vika?

Illan pimetessä siirryimme sisätiloihin pitämään Suomen Bretonikerho ry:n vuosikokousta. Kerhon puheenjohtajaksi valittiin Heikki Lehtonen Jyväskylästä ja sihteeriksi Reijo Koivuranta Leppävedeltä. Jäsensihteerinä ja rahastonhoitajana toimii Anu Auno Jaalasta. Muut hallituksen jäsenet ovat Markku Pykäläinen Hallista, Jouni Leino (vpj.) Raisiosta ja Mika Mäki Nurmosta. Kokouksen päätyttyä ilta kului saunoessa, kunnes nukkumatti kutsui höyhensaarille.

Sunnuntaina Taru ja Hannukselan Minna kertoivat bretonin jalostuksen askelista ja pienen populaation aiheuttamista vaikeuksista jalostusta ajatellen. Ilahduttavaa on, että kun kymmenen vuotta sitten yksi soittaja kymmenestä kyseli metsästyskoiraa ja loput seurakoiraa, nykyään tuo suhde on jo keikahtanut päinvastaiseksi! Ainakin siis isännät ovat jalostuneet. Sunnuntaina oli myös tarkoitus jakaa Junkkarin paras bretoni-palkinto, mutta koska Keräsen Juhani oli estynyt saapumasta paikalle, toimitettiin palkinto hänelle myöhemmin. Palkinnon ovat alunperin lahjoittaneet Jukka ja Tiina Rohkimainen Ruijanpalon kennelistä. Palkinnon säännöissä oli, että jos sama ohjaaja saa sen kaksi kertaa jää se hänelle pysyvästi, jolloin ensimmäinen 'pytty' jäi Antti Aunolle. Nykyisen kiertopalkinnon lahjoittivat Anu ja Antti Auno Kesakon kennelistä. Junkkarin parhaan bretonin palkinto jaetaan jatkossakin bretoniväen omissa tilaisuuksissa.

Kotiin ajellessani mietin kuinka mukavaa tämä koiraharrastus sentään voikaan olla. Vaikka perhe ja pienet lapset rajoittavatkin osallistumismahdollisuuksia, on koiraharrastus kuitenkin erinomaisen sopiva koko perheen harrastukseksi. Hymy suupielissä kuuntelin kuinka esikoistyttäreni 8v jo suunnitteli osallistuvansa seuraaville bretonipäiville oman pentunsa kanssa. Sydänalaa lämmitti myös, kun hän kertoi kävelleensä kaverin kanssa erään pellon kohdalla ihan hiljaa, että olisivat nähneet fasaanin. Fasaania ei näkynyt, mutta minä lohdutin, että kunhan hän kouluttaa sitä omaa koiraansa, niin kyllä niitä fasaaneja sitten näkee ihan kyllästymiseen asti!

Anu Auno